TARKEA_6B_Vintage_loue_2

Erätulien loisteessa –
louekankaan värikäs historia.

Loue on ainoa aidosti suomalainen avotulimajoite. Retkeilijän suojana toimivalla käytännöllisellä kankaalla on pitkä ja kiinnostava historia, ja minut se on lumonnut täysin.

Loue on edestä kiilamainen ja takareunastaan ympyrän muotoon ommeltu kangas, joka viritetään puisen salon varaan tai kiristetään yläkulmastaan puuhun narulla. Puolipallon muotoinen takaosa kiinnitetään kiiloilla maahan.

eratulien_loisteessaKuvatun muotoinen loue on palvellut metsissä kulkijoita jo yli 80 vuoden ajan. Viime vuosina louteen käyttäjien joukko on valitettavasti harventunut, mutta majoitetta on edelleen saatavissa ja nykyisen retrobuumin aikaan sillä on hyvät mahdollisuudet renessanssiin.

Loue on näytellyt itselleni hyvin tärkeää osaa retkeilyssä jo vuosikymmenten ajan. Muoto tuli minulle tutuksi Olli Aulion Partiolaisen kirjasta jo 70-luvulla. Ensimmäisillä retkillä partiossa nukuimme tosin kangaslaavussa, koska sinne sopi useampi poika paremmin.

Johtajamme käyttivät silloin louetta, sillä siinä yöpyi kaksi kaveria upeasti. Olen juttua tehdessäni analysoinut myös omaa suhdettani louteeseen. Uskonkin, että haave partiossa edetä johtajaksi ja sitä kautta myös louteen käyttäjäksi, on ollut suuren syy innostuksestani kyseiseen majoitusmuotoon.

20110110207Myöhemmin louetta on tullut käytettyä paljonkin. Ehkä parhaiten on jäänyt mieleen vartiojohtajaporukalla tehty talviretki, jolloin kaksi louetta pystytettiin osittain limittäin, jolloin ne muodostivat ¾ ympyrän. Laajaan tilaan mahtui paljon porukkaa yhden lämmittävän nuotion ääreen.

Ainoa aidosti suomalainen

Laavu on nykyisin varmasti tunnetumpi avotulimajoite, kuin loue. Itsekin olen varmasti kangaslaavulla yöpynyt useammin kuin louteessa. Yhtälailla tutuksi ovat tullut erätoveri, Pena-laavu ja ovelliset laavut sekä tietysti kodat.

Laavua kuulee usein väitettävän suomalaisten keksimäksi ja erinomaiseksi talvimajoitteeksi. Myös Erätoveria ja Pena-laavua väitetään kotimaisiksi innovaatioiksi, mutta kodan muotoa tuskin kukaan kehtaa alkujaan pohjoismaiseksi väittää, kun intiaanien tiipiit ovat tuttuja piirroksista ja elokuvista.

loue_talvella

Kun ryhdyin tutkimaan avotulimajoitteiden juuria, kävi aika nopeasti selväksi, että mallina yhdeltä seinältään auki oleva viistokattoinen suoja esiintyi kankaisena amerikkalaisessa kirjallisuudessa jo sata vuotta sitten. Heidän laavunsa olivat siis jo tuolloin muotoon ommeltuja ja osa jopa etulipalla tai ovella varustettuna.

Laavun muoto esiintyy ympäri maailmaa monissa kulttuureissa puurakenteisena ja päällystetty oksilla, lehdillä tai mitä kulloisellakin seudulla on ollut helposti saatavissa. Meillä tunnetaan vanhoista valokuvista havulaavut, joissa metsätyömiehet ja sotilaat makailivat nuotion lämmössä.

Meille tuttuun kankaiseen laavuun on varmasti tehty täällä muokkauksia ja haettu nykyistä muotoa, mutta alkuperältään suomalainen se ei ole. Ei edes pohjoismaalainen, vaikka samanlainen kangaslaavu nimittäin löytyy myös lähinaapurista Ruotsista ja tunnetaan termillä Vindskydd.

Selvittelin vielä louteen tunnettuutta pohjoismaissa, mutta ei sitä juuri ollut. Ainoa havainto oli legendaarisen ruotsalaisen selviytymiskouluttajan Lars Fältin Uteliv-kirjassa oleva piirroskuva erämiehestä ongella ja taustalla näkyvä loue nuotioineen.

Fält ei tiennyt varmasti mistä kuvittaja oli idean saanut, mutta epäili sen tulleen Suomesta. Hän vakuutti, ettei loue ole Ruotsissa tuttu, ja hän itsekin pääsi kokeilemaan louetta ensimmäistä kertaa vasta vuonna 2011.

Uteliv_kirjan_loue_FALTin_luvalla

Erätoveri taas on neliön muotoinen kangas, jossa on kiinnikkeet reunoissa ja viidessä kohtaa kankaan keskellä. Siitä voidaan rakennella laavun ja louteen kaltaisia majoitteita tai käyttää sitä muuten katoksena.

Yhtälailla Erätoveri ja vastaavat Pepa-laavun tai Commandovaatteen nimillä tunnettujen kankaiden esikuvat löytyvät jälleen ensin vanhasta amerikkalaisesta kirjallisuudesta. Toki niistä on suomalainen retkeilyväki muokannut tarpeisiinsa ja tästä johtunee sekin, että Erätoveriakin väitetään hämäläisten partiolaisten keksimäksi tuotteeksi.

Pena-laavun juuret sen sijaan ovat Suomessa. Nekin juontuvat tosin käsittelyn alla olevan louteen historiasta. Kuriositeettina kannattaa vielä mainita Koppiloue, jota pidetään sissitaitoihin erikoistuneen kenraaliluutnantti Veikko Koppisen luomuksena, on pyramidimallisena hakenut esikuvansa myös muulta maailmasta.

TPolyLoue_4ätä taustaa vasten loue, piikkinokkaisena kankaasta valmistettuna asumuksena, on kiistatta ainoa avotulimajoite, jolla on juuret Suomessa. Näin sen itselleni selitin, mutta kaipasin vielä faktaa päätelmilleni.

 

 

Sukellus arkistoihin

Malli Järvinen -nimitys esiintyy louteesta käsittelevissä teksteissä usein. Nykymuotoisen louteen isäksi tunnustetaan eräkirjailija Aarne Erkki Järvinen. Hän teki pitkän päivätyön Metsähallituksessa ja liikkui Lapin erämaissa myös vapaa-aikanaan metsästellen ja maalaten. Näistä retkistään hän ammensi tarinat kirjoihinsa, jotka toivat hänet yhdeksi arvostetuimmaksi eräkirjailijaksi.

Tiesin, että Järvisen tavaramerkkeihin kuuluivat tulilla yöpyminen louekankaan alla ja rakotulen loisteessa, siksi suuntasin Riihimäelle. Suomen Metsästysmuseolla on ehkä Suomen kattavin kokoelma A.E: Järvisestä. Pääsin tutkimaan museon arkistoja ja löysinkin ensimmäisen varsinaisen selvityksen louteesta, jonka A.E. Järvinen kirjoitti Metsästys ja kalastus -lehteen vuonna 1931.

TARKEA_5_eratulienloisteessa_jarvinen

”Sille, joka aikoo öitänsä viettää rakotulilla, on kirves luonnollisesti välttämätön varuste. Mutta melkeinpä yhtä tärkeä on myös louevaate, viiman ja sateen suoja. Louevaate pingotetaan tulen luo suojaavaksi katokseksi. Ilman tällaista katosta ei ”rakotuliasento” ole täydellinen eikä turvallinen.”

”Monenlaisia louevaatteita on käytännössä. Vaatteen muoto on tärkeä, jopa ratkaisevakin. Monien kokeilujen kautta olen kehittänyt muodon, jonka olen huomannut muita paremmaksi ja käytännöllisemmäksi.”

Artikkelissa oli kolme hyvin yksinkertaista piirrosta, joilla kuvattiin Järvisen louteen kartiomainen muoto ja puoliympyräinen takaosa. Loue sai artikkelista vähän tuulta purjeisiinsa, mutta ohje ei ilmeisesti ollut riittävän selkeä, sillä Järvinen palasi louteeseen M&K -lehdessä vuonna 1934.

”Aikaisemmin olen tässä lehdessä selostanut eräitä metsävarusteita joita pohjoisen kairoilla liikuttaessa käytetään. Eräs näistä, louevaate, kaivannee lisäselvitystä, koska useilta tahoilta on kuulunut valituksia, että sen rakentamien on vaikea. Lienee sen takia paikallaan vielä palata asiaan.”

SMM776”Parhaimmaksi ja käytännöllisimmäksi olen havainnut muodon, jota jo aikaisemmassa kirjoituksessani olen selittänyt ja suositellut.” Järvinen on liittänyt artikkeliinsa jo selkeästi paremmin louteen yksityiskohdista kertovat piirustukset, joissa on myös osien mitat. Niistä selviää, ettei kankaan takareuna ole täsmälleen puolipallon muotoinen, kuten yleisesti on luultu.

Artikkelissa avataan louteen ideaa lisää: ”Tällainen loue sopii pienelle joukolle, 1-3 miehelle, parhaiten kahdelle hengelle. Siinä nukutaan maaten vinosti, jalat tulta vasten tai miltei pitkin tulta. Sen edut ovat: Mahdollisimman kevyt ja tilava; hyvä, savuton suoja sateella. Se on helppo ja joutuisa pystyttää mihin vain, niin sulan maan aikana kuin talvellakin.”

”Kun rakotuli on sopivan lähellä ja pystyttäminen on oikein tehty, on louteen alla pakkasellakin yhtä lämmin kuin parhaassa pirtissä,” Järvinen hehkuttaa lopuksi.

A.E. Järvinen jatkoi louteensa kehittämistä sekä asiasta puhumista, ottaen siihen myös mukaan teltaksi nimeänsä sääskisuojan eli rankisen. Vuonna 1937 M&K:ssa julkaistussa artikkelissaan hän suosittelee kesäkäyttöön jopa pelkkää rankista, mutta jatkaa: ”Pitkälliset rankat sateet kesällä ovatkin erämaavaeltajan suurin hankaluus. Niistä selviytyy hyvin ainoastaan sellainen, jolla on mukanaan sekä rankinen että loue”.

SMM823

Lehden piirustuksessa louteen kaavat ovat muuttuneet aikaisemmista. Nyt loue muistuttaa enemmän telttaa. Järvinen erotteleekin nyt mallit vuodenajan mukaan, kun kirjoittaa: Louevaate, jonka alle rankinen sopii, vaatii erikoisen muodon. Tavalliset syksylouteet eivät tähän tarkoitukseen kelpaa. Louteen tulee olla niin syvä, että sen alle rankinen kokonaan peittyy”.

Pystyttäminen ei tässä mallissa enää onnistunut keskisalon avulla, vaan se rakentui takaa kallistettuun pitkään riukuun. Hankaluus ei Järvistä ainakaan haitannut, eikä se poistanut louteen viehätystä: ”Tällainen maja takaa viihtyisyyden, kääntyivätpä säät minkälaisiksi hyvänsä. Sen eteen voi virittää tulen, joka lämmittää ja kuivaa märät vaatteet. Kun irrottaa rankisen, on louteen alla mukava istuskella puuhaillen ja ruokaa keitellen.”

Sota katkaisee louteen lennon

Retkeilyn opas on Suomen Opintoretkeilykerhojen Liitto ry:n vuonna 1937 julkaisema yli 330-sivuinen kirja. Siinä olleessa Retkeily Lapissa -liitteessä on Järvisen uudemman louteen ja rankisen piirustukset ja teksti hehkuttaa niiden erinomaisuutta erämaassa. Kirjoittajaksi on merkitty V.I. Mikkonen, eikä Järvisestä sanaakaan, ei edes piirroksien kohdalla.

Evästyksiä eränkävijöille on tiettävästi A.E. Järvisen viimeinen louteen käytöstä kertova artikkeli. Se ilmestyi Hakkapeliitta-lehdessä vuonna 1939. Teksti on tuttua aiemmista artikkeleista, mutta nyt on louteista kaksi eri kaavapiirustusta. Mallit on lehdessä nimillä Loue N:o 1 ja N:o 2. Piirrokset puolestaan ovat uudelleen piirrettyjä ja aiemmin julkaisemattomia.

jarvisen louteet_HAKKAPELIITTA_lehti_1939 SMM782_2

Sota-aika katkaisi louteesta puhumisen. Ei ole tallennettua tietoa, onko joku kaukopartiomies tai muu sissi louteessa yöpynyt. Laavuja on varmasti käytetty ja suojakankaista tehtyjä tilapäismajoitteita.

Kun palattiin rauhaan, ryhdyttiin jälleen puhumaan retkeilystä. Vuonna 1949 ilmestyi T.I. Sorjosen Eräretkeilyn opas, jossa on Leiriytyminen talvella -kappaleessa sanottu: ”Tulilla käytetään suojuksena louekangasta tai laavua. Tulena on rakovalkea paras ja käytännöllisin.” Tämän tekstinpätkän lisäksi ei louteesta kerrota mitään muuta. A.E. Järvisen piirros louteen ensimmäisestä muodosta ja mitoista on kuitenkin kopioitu kirjaan, mutta jälleen ilman tekijämainintaa.

partioaitta68 1Partiolaisten opaskirjoissa tai muissakaan julkaisuissa ei louteesta tuolloin juuri puhuttu, vaan lähinnä laavuista. Näin oli esimerkiksi vuonna 1942 ilmestyneessä Poikien maastopuuhia -kirjassa, jossa kerrottiin, että laavun voi rakentaa telttakankaasta.

Suomenruotsalaisten partiolaisten Hajk boken esitteli uudelleen piirretyn kaavakuvan louteesta vuonna 1963. Mitat olivat lähes suoraan A.E. Järvisen Loue N:o 1:n piirustuksista 30-luvulta. Louteen käytön ajatus oli tuolloin hiljalleen nostamassa päätään retkeilypiireissä. Partioaittakin myi sellaista Loue-vaatteen nimellä.

 

Kemppinen elvyttää perinteen

Varmasti suurin loue-kulttuurin elvyttäjä oli Kullervo Kemppinen. Lapinkirjoistaan tunnettu partiolainen kuvailee tarkasti 1961 ilmestyneessä Poropolku kutsuu -kirjassaan, miten hän laavuun ja sen ominaisuuksiin kyllästyttyään ryhtyy louteen käyttäjäksi.

”Retkeltä palattuani sain pian Hersun lupaamat piirustukset mittoineen ja teko-ohjeineen. Niissä kuvattiin oikeata Lapin louetta, jota väitetään itsensä A.E. järvien kehittämäksi ja kokeilemaksi malliksi. Jo kuvista katsellen se vaikutti kiinnostavalta ja hauskalta.”

kemppinenKemppinen kuvaa tarkasti miten hän ensi teki paperista pienoismallin ja hankki projektiinsa kangasta. Itse asiassa kankaita hankittiin kaksin kappalein, toinen partiotelttakangasta ja toinen nailonia. Ompelutyön teki kirjailijan rouva Laila Husqvarnallaan.

Kemppinen kuvailee kirjassaan mainioin sanakääntein louteenkäytön opettelua. Neljän hengen vaellusporukalla nuo kaksi louetta pystytettiin vastakkain, yhden tulen lämmittäessä molempia asumuksia. Kirjoittaja ylistää paljon louteen tunnelmaa ja toimivuutta. ”Sateella loue vasta parhaan puolen paljastaakin”, hän hehkuttaa.

”Sadesäällä loue viritetään tuulta vasten ja sen suojissa oltiin täydessä turvassa. Louteella istuskellen kävi toimitella kaikki tarvittavat askareet varusteiden kuivattelemisesta ja kunnostamisesta aina ruuanlaittoon ja kahvikeittoon saakka. Rakotuli ei hoitoa kaivannut. Rinkat mahtuivat mainiosti louteen alle, joten kaikki tavarat olivat aina käden ulottuvilla.”

HaltianHarteilleKullervo Kemppisen kirjoissa vilahtelevat louteiden lisäksi myös laavut, autiotuvat ja vaellusteltat, mutta louetta hän ylistää sen keveyden ja monikäyttöisyyden takia.

Juttua varten haastateltu Jussi Toppari, Kullervo Kemppisen vaelluskaveri, muistelee yhtä reissuista näin: ”Löysin vanhojen karttojen seasta Kullervon elokuun 10. – 20.8. 1962 Käsivarren vaellustamme varten kirjoittaman varusteluettelon ja siinä Kullervo ilmoittaa ottavansa majoitteeksi louekankaan ja narun. Kullervo otti tuollakin retkellä runsaasti valokuvia kirjojensa kuvitukseen ja tästä syystä kannoimme mukana myös puurakenteista (pirun painavaa kameran kolmijalkaa. Tätä vempelettä käytimme sitten myös louekankaan keskisalkona.”

EräretkeilyKansipaperiKemppinen julkaisi vuonna 1966 paksun opaskirjan nimeltään Eräretkeily. Yli 500-sivuinen järkäle käsitteli vähän retkikohteitakin, mutta suurin anti oli kattava varusteita koskeva tietous. Se oli ensimmäinen Suomessa tässä laajuudessaan julkaistu teos retkeilyn ja vaelluksen harrastajille.

Kirjassa esitellään luonnollisesti koko sen hetkinen saatavilla olevat majoitusvaihtoehdot, mutta erityisesti myös loue. Siitä on myös kaavapiirros, jossa Järvisen alkujaan luonnostelemaa muotoa seurataan tarkasti, päämittojenkin ollessa lähes samat.

loue_kaavat_KemppinenKemppisen piirustukseen on tarkasti merkitty myös kulmavahvikkeet, purjerenkaat ja kiinnitysnyörit. Puolikaaren reunasta sisäänpäin kiertää piirustuksessa katkoviiva ja siihen johtavan nuolen päässä on teksti: ”Katoksen alaosaan voidaan kiinnittää n. 50 sm korkea ’helma’ tuulensuojaksi.”

Upea löytö Tankavaarasta

Olin tutkinut kaikki markkinoilla olevat louteet, enkä ymmärtänyt miten päin helma oli tarkoitettu Kemppisen ohjeessa. Olin kirjailijaa käynyt jokunen vuosi sitten haastattelemassa, mutta tuolloin en ollut osannut tätä asiaa tiedustella. Nyt kysymys oli jo myöhässä, sillä Kullervo Kemppinen oli kuollut vuonna 2012.

Tiedustelin kuitenkin asiaa Jukka Kemppiseltä, josko hän muistaisi isänsä louteesta mitään tai olisiko loue edes tallella missään. Sain vinkin, että Koilliskairan luontokeskukseen Tankavaaraan Kullervo Kemppinen oli lahjoittanut retkeilyvarusteitaan vuonna 1993.

TARKEA_3_Kemppisen 60_luvun_alkuperainen_2014Tiedustelu sieltä ei tuottanut tulosta. Louetta ei kuulemma ollut. Viestittelyssä kuitenkin kävi ilmi, että Kemppisen rinkassa on jotain, mutta sitä ei ole koskaan avattu. Pyynnöstäni ystävällinen henkilökunta kuitenkin kurkisti rinkan sisään, ja siellä se oli – Kemppisen alkuperäinen loue. Se oli ollut 20 vuotta pakattuna rinkkaan, kenenkään siitä tietämättä.

Matkustin Lappiin ja kävin tutkimassa upeaa löytöä. Kangas oli ruskeaa nailonia ja edelleen erittäin vahvan oloista. Työnjälki oli selvästi kotiompeleen näköistä, mutta siistiä työtä. Levitin louteen varovasti lattialle. Mittasin kaiken mahdollisen ja otin valokuvia. Operaation jälkeen aarre rullattiin takaisin rinkan uumeniin.

TARKEA_4_kemppisenlouteetMyöhemmin museolta löytyi Kemppisen kirjoittama listakin lahjoittamistaan tavaroista, joista louteen kohdalla luki:

Ruskea loue: Kirjailija A.E. Järvisen käyttämän mallin ja mittojen mukaan kotona tehty kahden hengen “majoite”. Käytetty kymmenillä retkillä tulille yövyttäessä. Pystytetään vain yhden seipään varaan. Paino noin 1 kg.

Loue nousee vielä hetkeksi

Kun Kemppisen sukupolvi jätti retkeilyn ja varusteet kehittyivät, syrjäyttivät nykyaikaiset vaellusteltat avotulimajoitteet tehokkaasti. Kangaslaavut jäivät paljolti partiolaisten ja erilaisten eräkisaajien käyttöön, mutta perinteinen louteella yöpyminen hiipui pienten piirien harrastukseksi.

Olli Aulion Partiolaisen kirjassa vuonna 1976 ja Suuri erätieto -kirjasarjan ykkösosassa vuonna 1979, louteen kaavakuva julkaistiin, mutta muuten oli hiljaista. 1990-luvun taitteessa ilmestynyt klassikko, Olli Aulion Suuri retkeilykirja, kertoi louteesta lyhyesti, mutta kaavakuvaa ei enää ollut piirrettynä.

Hämäläinen erätaitoharrastaja Mauno Siivonen puolestaan sivaltaa 1990 ilmestyneessä Erätieto-kirjassaan näin: ”Laavu on oikea erämiehen majoite. Loue tai ”Lapinloue” ei anna riittävästi suojaa sateella tai lumipyryssä siihen mahtuu myös vähemmän nukkujia eli hyötypinta-alaa on vähän.”

corander

Kun erätaitokouluttajana partiossa ja Survival Killassa vaikuttanut Nalle Corander julkaisi vuonna 1994 omakustanteen: Retkeilijän Erätaidot, niin siinä loue oli saanut taas arvoisensa paikan. Corander oli kopioinut uudelleen piirtämällä kirjaansa Hajk bokenista tutun kaavakuvan.

Laatuteltta Ky Vilkman ompeli Coranderille louteita ja myi niitä itsekin. Buumiksi asti loue ei enää noussut, mutta myi edelleen tasaisen hiljaiseen tahtiin. Pienet ompelimot, kuten Viherto ja Laatuteltta valmistivat A.E. Järvisen ensimmäisen version kaltaista louetta ja Savotta oli tehnyt omaan malliinsa tikuilla vahvistettavan sivuseinän.

Rovaniemeläinen Rakkatex on muokannut omaansa pitkulaisemmaksi ja Sallassa vaikuttavan Tuntsan louteessa on kepillä tai narulla viritettävä pitkä peräosa.

Tuntsa_loue vihe isoloue Vihe_louelouteen kiinnitys

Myös sotien jalkoihin jäänyt A.E. Järvisen louemalli numero 2 sai uuden elämän, kun retkeilijä Pentti Salokero tuskastui sen hankalaan pystyttämiseen. Hän muokkasi louteen kattoharjaa suoremmaksi ja asensi sinne ohuen ”kurkihirren”.

201105100884Salokero antoi mallin valmistuksen yksinoikeudet hämeenlinnalaiselle Eräkolo-kaupalle vuonna 1982. Liike on lopettanut, mutta perinne jatkuu Savotan toimesta, tuote tunnetaan nimellä Pena-laavu. Alkuperäinen on lahjoitettu Suomen Metsästysmuseoon.

 

Parempi talvella yöpymiseen

On mielenkiintoista, miten nykyistä kangaslaavua pidetään hyvänä talvimajoitteena. A.E. Järvinen kirjoittaa laavusta vuonna 1934: ”Sen alla nukutaan tavallisimmin tuleen päin, missä asennossa ei tulesta varsinkaan talvipakkasella saa tarpeeksi lämpöä.”

Verrattuna vanhoihin metsämiesten havulaavuihin tai amerikkalaisten kankaisiin versioihin, on nykyisen kangaslaavun etureuna suhteellisen matalalla. Siksi se ei voi ottaa lämpöä niin paljon sisäänsä ja heijastaa sitä nukkujia kohden, kuin loue.

loue_sisalta_MUSTAA_TOI_TAUSTA_POISLouteessa nukutaan vinottain eli kylkipaisteella, jolloin nuotion lämpö säteilee nukkujan kylkeen. Se on laavuun verrattuna kiistatta parempi talvipakkasella, kun vielä etumuskin viritetään korkeaksi, on heijastusvaikutuskin suurempi.

”Olen itse kokeillutkin laavukangasta eräällä syksyisellä retkelläni. Kaiketi kyhäämäni katos ollut vähän kehnonainen, koska sen suojissa sain savua silmiini. Eikä se kunnolla antanut edes katvetta tuulelta”, arvostelee puolestaan Kemppinen laavukangasta.

Kuten Kemppinenkin kirjoittaa, on toinen laavun ongelma savu. Vaikka asumuksen pystyttäisi, kuten neuvotaan, sivutuuleen, saattaa savu silti helposti pyöriä reunan kautta laavuun sisälle. Louteessa taas yläosan suippous päästää savunkin jatkamaan matkaansa, eikä se jää nukkujan kiusaksi.

PolyLoue_3”Huono ominaisuus taas oli laavun katon loiva kaltevuus. Sateella katto jäi keskeltä pussille, johon kerääntyi aamuun mennessä vettä kookas vadillinen”, Kemppinen jatkaa laavun kritisoimista.

Ja louteesta sadekelillä kirjoittaa Järvinen näin: ”Jos louevaate oikein pystytetään ja hyvin pingoitetaan, mikä ei ole vaikea tehtävä, kun kysymyksessä on esitetyn muotoinen loue, pitää se taatusti vettä, ja olkoon sade kuinka rankka tahansa, ei tarvitse pelätä kastumista, vaikka vaate olisi vain ohuesta liinasta.”

Louteen erinomaisuus perustuu mahdollisuuteen säätää pystytyskulmaa. Talviasento on hyvin pysty, jotta se ottaisi hyvin nuotion lämmön. Kun pelätään sadetta, käännetään keskisalkoa ja asetetaan kangas paljon loivempaan kulmaan.

Nimitykset ja termit vaihtelevat

Suomalaisten avotulimajoitteiden nimitykset vaihtelevat suuresti. Oikeellisuuksista ja alkuperistä kiistellään, varsinkin internetin keskustelupalstoilla. Asioihin suhtaudutaan joskus vähän turhankin vakavasti.

Loue-nimitys tulee alkujaan saamenkielestä, jossa se tarkoitti yhtä kodan päällystämiseen tarkoitettua kangasta. ”Havumajaa käyttävät metsä- ja poromiehet, jollei satu mukana olemaan loudetta eli telttavaatetta”, kirjoittaa Toivo Immanuel Itkonen kirjassaan Suomen lappalaiset vuoteen 1945.

SuomenLappalaiset_Itkonen 3

”Laavu eli laukupuoli on edellisen tapainen, mutta louteella katettu.” Silloin tarkoitetaan useiden kartion muotoon aseteltujen rankojen varaan rakennettua edestä avointa majoitetta. Tästä saatettiin puhua myös avolaavuna tai puolikotana.

Asumusta, jossa rangat menevät huipulla ristiin ja kaksi louekangasta on kiedottu kehikon ympärille, kutsutaan Itkosen mukaan umpilaavuksi tai laavukodaksi. Nykyään tästä käytetään yleisesti vain yleisnimitystä kota. Pohjoisessa alkuperäisväki käyttää tästä usein suomennettuna nimitystä laavu.

Pistekota on malliltaan kuin intiaanien tiipii ja se eroaa tunturisaamelaisten aikoinaan käyttämästä korvakodasta, mikä rakentuu puukaarista, joiden varaan pystyseipäät asettuvat. Molemmat ovat kuitenkin kotia.

Meillä tutun kangaslaavun nimitys onkin siis samoja peruja. Ajansaatossa merkitys on vain hieman muuttunut. Jos vanhan valokuvan kuvatekstissä sanotaan: ”Mosku ja Wallenius laavussa Jaurujoella elokuussa 1927”, mutta kuvassa on louteella katettu avomajoite, ei sekään ole väärä termi. Laavu vain on nykyisin muuttunut.

20110110266Loue on siis alkujaan ollut vain kangas, mutta myöhemmin puhutaan louteen muotoon pystytetystä asumuksesta. Sellainen voidaan rakentaa pressusta, havuista, lehvistä tai vastaavista. Tätä mallia esiintyy paljon eloonjäämisen oppikirjoissa.

Koska loue on lainasana, on sen käyttökin vaihtelevaa. Se voi olla myös loude. Kertoja voi sanoa menevänsä loueeseen tai louteeseen. Samasta asiasta käytetty nimitys Lapinloue kuulostaakin jo enemmän markkinointinimeltä, kuin alkuperäisasumukselta. Loue-sanan lisäksi nykytermejä ovat myös louevaate ja loue-laavu.

Mistä on louteet tehty?

”Louevaate tehdäänkin tavallisimmin liinasta. Myös n.s. lakanakangas hyvin soveltuu ja sillä on se etu, että se on leveämpää, ja sitä käytettäessä päästään vähemmillä saumoilla. Painoa ei missään tapauksessa pidä lisätä öljyämisellä”, kirjoitti A.E. Järvinen.

Kemppinen puhuu partiotelttakankaasta, joka lienee hyvin ohutta puuvillaa. Keveyttä arvostavalle hän suositteli tuolloin niin uutta ja ihmeellistä nailonia.

Nykyinen loue on yleisimmin edelleen nailonia, eli niin kutsuttua laavukangasta, jossa on hopeoitu sisäpuoli. Polyesterista tehty loue painaa hieman enemmän, mutta materiaali käyttäytyy vaihtelevassa kelissä ryhdikkäämmin.

TARKEA_6A_Vintage_loue_1Materiaalilla ei sinänsä ole väliä, kunhan ymmärtää sen ominaisuudet. Kevein ei ole kestävintä, mutta huomattavasti mukavampi kantaa. Tätä juttua varten tehtiin tarkalleen Kemppisen ohjeiden mukainen loue puuvillasta ja siihen laitettiin vielä nahkaiset vahvikkeet. Vintage-loue painaa 3,3 kilogrammaa, kun samanlainen nailoninen on vain 900:n gramman nyytti.

Silti tyylitietoisena perinneretkeilyn ystävänä raahasin tunturiin mieluummin puuvillaisen, kuin nailonisen. Tämä kaikki vain siitä syystä, että valkoisesta puuvillasta tehty loue on vain niin paljon kauniimpi.

Perinteisesti louteet on tehty itse, tai oikeastaan ompelutyön tekivät sekä Järvisen että Kemppisen tapauksessa vaimot. Edelleen jotkut harrastajat ompelevat itse louteensa ja näitä esityksiä voi lukea myös netistä.

Louteen koko on pysynyt alkuajoista lähes täsmälleen saman kokoisena. Mitat ovat edelleen kuin Järvisen ensimmäisestä piirroksesta. Lähes samat luvut ja kankaan muoto kopioitiin kirjasta toiseen.

Pientä poikkeustakin on, sillä Vihe:llä on edelleen mallistossa isompi Loue II, jossa on korkeat sivuseinät. Nalle Corander puolestaan teetti 4-hengen louteita, joissa oli perusmuoto, mutta kaikki mitat kasvatettu.

SMM1234_3

Vaikka Vihelläkin on takasaumoissa kiilat istuvuuden parantamiseksi ja Tuntsalla pidennetty makuutila, niin varsinaista tuotekehitystä on louteeseen tehty 80 vuodessa hyvin vähän.

Se oikeastaan kertoo siitä, että A.E. Järvinen keksi kerralla voittamattoman tuotteen. Sellaisen, jota suomalainen omassa maassaan tarvitsi ja joka oli meikäläiseen luontoon se paras mahdollinen – ja on sitä edelleen.

loue_fiilista

louteet:

Laatuteltta: www.teltta.net
Vihe: www.wildward.com
Savotta: www.finn-savotta.fi
Rakkatex: www.rakkatex.com
Tuntsa: www.tuntsa.fi

FR_Badge_federant_custom

Louteen käyttö

”Sen pystyttäminen on yksinkertainen ja helppo. Se voidaan kiinnittää joko maahan lyötyyn seipääseen tai kasvavaan puuhun, jopa puun oksaankin, ja se pingotetaan siten, että sen lieve kiinnitetään maahan pienillä puupuikoilla. Liepeessä tulee kiinnittämistä varten olla sopivat raksit eli rinkat”, kirjoittaa Järvinen.

”Pystyttämisessä on otettava huomioon, että selkäpuolen tulee olla vinosti tuulta vasten tai siten, että tuuli puhaltaa miltei sivulta. Näin välttyy savun sisälle imeytymisen vaara.”

oldloue_järvinenEKPerinteisesti louteen pohjalle katkotaan kuusen oksista pehmikkeet. ”Havut on ladottava huolella, limittäin kuten kattopäreet, niin että vuode on valmiina kuin tuuhea turkki, johon uppoutuu.” Kirjailija Järvinen muistuttaa vielä, että jäisetkään havut eivät haittaa, sillä ne sulavat ja kuivuvat rakovalkean loimussa.

Maastoksi louteelle riittää kehnompikin paikka, kunhan makuualustat saa räystään alle suojaan. Jos tasaista maata ei ole, niin mieluummin perä hieman ylemmäksi, niin lämpö pääsee mukavammin majaan.

Louteen suulle asetetaan kynsipuu. Se estää nukkujia kierimästä nuotioon ja suojaa alushavuja syttymiseltä. Paksun kynsipuun päällä on mukava istuskella, kun laittaa nuotiolla ruokaa. Kattiloille on oltava kolmijalka tai orsi.

20110405308

Rakovalkea tai kantotuli on alusta asti ollut louteella käytetty nuotiotyyppi. Ja miksei edelleenkin, jos sellaisia saa tehdä. Kesäisemmillä keleillä, kun tulta ei tarvita lämmittämiseen, voi louteen eteen ottaa vaikka risukeittimen, tavallisen nuotion sijaan.

Pienemmät reput voi louteessa pistää pään alle, mutta rinkat kuuluvat jalkopäähän. Polttopuiden paikka on keskisalon vieressä, josta ne on helppo heitellä nuotioon.

Kesällä on louteen kattoon syytä ripustaa hyttysverkot, niin ei itikat pääse häiritsemään, kun aterian jälkeen kellahtaa havuilla nauttimaan luonnonrauhasta.

Kemppisen louteen erinomaisuus

Tankavaarasta löytyneen Kullervo Kemppisen suklaanruskea loue ratkaisi myös pohdintani ja piirroksessa esiintyvälle helmallekin löytyi paikka, ja ilmeisesti myös tarkoitus.

Kun reunassa ei ole kiilalenkkejä, kuten nykylouteissa, vaan pitkät narut, voi koko sivun pingottaa ilmaan. Tällöin korkea helma muodostaa sivuseinän ja tuo sisälle runsaasti lisätilaa. Kangassuikale on päistään matalampi, jolloin louteen etukulmat tulevat maahan ja keskikohta korkeimmalle.

PolyLoue_2Narujen mittaa säätelemällä saadaan säädettyä myös takareunan korkeutta. Samalla koko louteen kaltevuus on paljon helpommin muutettavissa, kuin jos takareuna olisi kiiloilla suoraan maassa kiinni. Sisätiloja saadaan näin kätevästi suuremmiksi, ilman erillisiä tukikeppejä reunassa.

Kun helma on ommeltu muutaman sentin päähän räystäästä, ei sadevesikään pääse kastelemaan lievettä. Kangas on niin pitkä, että se taittuu vielä maavaatteen alle, tiivistäen rakenteen takatuulelta. Kemppisen oivallus on pieni, mutta erinomaisen käytännöllinen.

Näin pystytettynä loue on myös erittäin tukeva. Kestävyyttä kokeiltiin syksyllä oikein helikopterin aiheuttamissa pyörteissä, mutta puuvillaloue kesti paikallaan vain hennosti lepattaen.

loue_talvellaPaitsi tuttuun tapaan majoitteena, on loue kätevä myös taukokatoksena. Siitä voi käyttää pressuna ja suojata sillä tavaroita ahkioon tai reppuun. Isommalla porukalla louteet voi pystyttää vastakkain tai hieman limittäin. Vaihtoehtoja on, ja mahdollisuuksia, sillä Loue on tehty käytettäväksi.

 

Kirjoittajan kiitokset:

Suomen Metsästysmuseo, Jukka Kemppinen, Jussi Toppari, Koilliskairan Luontokeskus ja Laatuteltta Ky Vilkman sekä muut artikkelin tiedonkeruussa ja jutunteossa auttaneet sekä kuvien julkaisulupia antaneet.

Louteen historian keräys jatkuu:

– Haluamme kuulla tarinoita ja kokemuksia louteen käytöstä.

– Etsimme vanhoja louteita. Tutki vinttisi sekä kellarikomerosi ja lahjoita louteesi meille.

yhteydenotot: Suomen Erätaito Ry / joppe@wildrover.org

2 kommenttia artikkeliin ”Erätulien loisteessa –
louekankaan värikäs historia.

Kommentointi on suljettu.