Risuralli tulee taas!

12418091_748963208572227_1379484856415840670_n

Järjestyksessään 10. Risukeittimien kokoontumisajo järjestetään sunnuntaina 7. Helmikuuta Riihimäellä. 

Risuralli nro10 on osa Suomen Metsästysmuseon Talvikki-tapahtumaa. Talvista koko perheen puuhapäivää vietetään museon pihalla nyt kymmenettä kertaa.

Suomen Erätaito ry toivottaa Risuralliin tervetulleiksi kaikki aiheesta kiinnostuneet. Paikalle toivotaan harrastajia tapaamaan toisiaan, tulistelemaan ja esittelemään Talvikkiin osallistujille risuretkeilyä ja siihen liittyviä varusteita.

Seuraa ilmoitteluamme ja tule mukaan.

Risuralli 9 – Risukeittimet kokoontuvat joulukuusiretkelle 19.12.

risuralli9Joulu lähestyy ja perinteisesti joulukuusi on haettu muutamaa päivää aikaisemmin metsästä. Joulukuusiretki on myös ollut paikka eväsretkelle perheen ja ystävien kanssa. Nuotioita on tehty metsään ja nautittu lähestyvästä juhlasta. Jotkut ovat vieneet kauralyhteitä pikkulinnuille, jotta heillekin tulisi ruokaisa joulu.

Suomen Erätaito aloitti vuosi sitten uuden perinteen, jonka tavoitteena on elvyttää talviseen juhlaan valmistautuminen elävän tulen loimussa retkieväistä nauttien perheen ja ystävien kesken. Meillä onkin ilo kutsua risuretkeilijät osallistumaan jo yhdeksänsiin Risuralleihin ja kokoontumaan risukeittimien ääreen ympäri Suomen lauantaina 19.12.2015. Virtuaalirisurallien ajankohdaksi on valittu joulua edeltävä lauantai, koska perinteisesti perheet ovat tehneet joulukuusenhakuretken niihin aikoihin. Lue lisää

Nuotiopiiri – suomalainen bushcraft-tapaaminen

pokasaha

HUOMIO!

MEREN PINNAN NOUSUN VUOKSI NUOTIOPIIRIN PAIKKA ON VIIME HETKELLÄ MUUTTUNUT! UUSI PAIKKA ON HELSINGIN LADUN HALLINNOIMA MAUNULAN MAJA.

Maunulan ulkoilumajan sijainti

Erätaitoihin liittyvän toiminnan tarjonta laajenee jälleen uudella kiinnostavalla tapahtumamuodolla: Nuotiopiiri on Bushcraft Suomi -facebook-ryhmän ensimmäinen kokoontuminen. Nuotiopiiri kokoontuu Helsingin Läntisen Pukkisaaren Rautakautisessa kauppakylässä lauantaina 5.12. klo 12 alkaen.
Lue lisää

Suomen Erätaito ry mukana OutdoorErä-messuilla

Risuralli6

Suomen Erätaito ry esittäytyy OutdoorErä-messuilla Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa 17. – 19.4.2015. Suomen Erätaito ry:n osastolla (C602) esitellään risukeittimiä ja annetaan vinkkejä sopivan keittimen valintaan tai sen itse valmistamiseen kierrätysmateriaaleista. Erätaitokentälle (U11) pystytetään Tuntsa-vaelluskota, jossa esitellään kotaretkeilyä ja puupolttimen käyttöä. Lue lisää

Navigointikurssi melojille

Navigointikurssi melojille 6.6.2015 klo 9 – 17
Vuosaaren Melontakeskus, Ramsinniementie 14 Helsinki

Perille löytääkseen on tärkeää tietää missä on ja mihin suuntaan on kuljettava.
Perille löytääkseen on tärkeää tietää missä on ja mihin suuntaan on kuljettava.

Kurssin sisältö:
Melojien navigointikurssi toteutetaan melontaretkenä Helsingin edustalla. Kurssilla harjoitellaan mm. kartan lukemista, kompassin käyttöä ja kompassisuuntien ottamista sekä reittisuunnitelman tekoa. Kurssin pääpaino on käytännön harjoituksissa. Pyrimme myös huomioimaan toiveita kurssin tarkempaa sisältöä suunnitellessa.

Lue lisää

Retkikokki on uusi retkiruokailun kohtauspaikka

RetkikokkiFacebookissa toimivassa Retkikokki-ryhmässä voit jakaa maukkaimmat reseptisi, hulluimmat retkiruokaideasi, neuvot ruoka-aineiden hankintaan, näyttävimmät ruokakuvasi, kokemukset kuivatuotteiden valmistukseen ja ihan mitä vaan veden kielelle saavaa. Retkikokkiin saa linkittää vinkkejä ja reseptejä muualtakin, tarjota ideoita, suositella sivustoja sekä paljon muuta.

Lue lisää

Risuralli vai Kokoontumisajot?

Risuralli_3-4Risukeittimien ympärillä käy kova pöhinä ja risuretkeilijät haluavat kokoontua polttelemaan erilaisissa ryhmissä ympäri Suomea. Olemme saaneet jonkin verran tiedusteluja kuka voi järjestää, missä voi järjestää ja kenelle voi järjestää risukeittimien ryhmäpolttelua.

Tästä syystä katsoimme parhaaksi avata vähän käyttämäämme terminologiaa ja selkeyttää käytäntöjä. Kannustamme kaikenlaiseen toimintaan risukeittimien ympärillä ja toivomme näiden ohjeiden auttavan omien tapahtumien järjestämisessä.

Lue lisää