Risuralli vai Kokoontumisajot?

Risuralli_3-4Risukeittimien ympärillä käy kova pöhinä ja risuretkeilijät haluavat kokoontua polttelemaan erilaisissa ryhmissä ympäri Suomea. Olemme saaneet jonkin verran tiedusteluja kuka voi järjestää, missä voi järjestää ja kenelle voi järjestää risukeittimien ryhmäpolttelua.

Tästä syystä katsoimme parhaaksi avata vähän käyttämäämme terminologiaa ja selkeyttää käytäntöjä. Kannustamme kaikenlaiseen toimintaan risukeittimien ympärillä ja toivomme näiden ohjeiden auttavan omien tapahtumien järjestämisessä.

Risukeittimien kokoontumisajot on termi vapaamuotoiselle kokoontumiselle, jossa poltellaan risukeittimiä ja vaihdellaan niistä kokemuksia. Risukeittimien kokoontumisajoja saa järjestää kuka vain, ja se on toivottavaakin, jotta idea leviää koko ajan laajemmalle. On kuitenkin toivottavaa, että osallistumista ei rajata mihinkään suljettuun ryhmään, yhdistykseen, tms. vaan kokoontumisajot ovat aina mahdollisuuksien mukaan kaikille halukkaille avoimia.

Facebookin Risukeittimien kokoontumisajot -ryhmässä voi vapaasti jakaa kutsuja yksittäisten risuretkeilijöiden tai ryhmien/yhdistysten järjestämiin kokoontumisajoihin.

RISURALLI on Suomen Erätaito ry:n omistama tuotemerkki, jonka puitteissa järjestetään risukeittimien kokoontumisajoja. Risurallin järjestää tai sen järjestelyoikeuden ulkopuoliselle taholle myöntää Erätaitoyhdistys. Risuralli-yhteistyötä voivat Suomen Erätaito ry:ltä hakea yhdistykset, yhteisöt tai muut vastaavat toimijat. Risurallin järjestäminen noudattelee avoimen yleisötilaisuuden periaatetta, mutta tarkemmat reunaehdot ja järjestelykulut määritellään tapauskohtaisesti.

Päivämäärät ja paikat sekä järjestelyvastuu Risurallien 6 ja 7 osalta on jo päätetty. Tällä hetkellä pohditaan loppukesän/syksyn 2015 paikkoja ja ajankohtia sekä kartoitetaan yhteistyökumppaneita.

Risuralli-tapahtuman järjestelyoikeuden myöntämisessä katsotaan eduksi Suomen Erätaito ry:n kannatusjäsenyys.

Ideat ja tiedustelut järjestelyoikeuksista kannattaa laittaa tulemaan esim. alla olevan yhteystietolomakkeen avulla. Yhdistyksemme muut yhteystiedot löytyvät Info-valikosta.


Nimi (pakollinen)

Sähköposti (pakollinen)

Aihe

Viesti

Voit halutessasi lähettää myös liitetiedoston
(.jpg, .pdf, max.2MB)